lea turto
galleriaK:ssa huittisissa, torkinkatu 3
27.12.-14.1., suljettu 6.1.
ke-pe 12-18, la-su 12-16

- siirryin 2000-luvulla taidemaalauksen alueelta työskentelemään valokuvapohjaisesti manipuloidun kuvan kanssa. maalarin palettini on muuttunut digitaalikuviksi, joissa poimin valokuvasta osia ja värejä. pensselini ja piirtimeni ovat myös muuttuneet digitaalisiksi. valokuva on kuin luonnos, jonka päälle maalaan ja piirrän, muokkaan. tekniikka vapautti minut tekemään kertovia kuvia, sanoo huittislaissyntyinen lea turto.
- välineitäni ovat photoshop ja flash. teoksiani esiintyy sekä verkkoteoksina että printteinä. kuvallisuus on minulle ajattelua, kommunikaatiota. keskustelen kuvissani yhtä hyvin myyttien, taidehistorian kuin sokerisen kliseen, uutiskuvien tai nykytaiteen ja nykytekniikan piirissä. ne sisältävät usein päällekkäisiä viittauksia, toteaa nykyisin jyväskylässä asuva turto.

- työskentelen sarjallisesti ja teemallisesti. galleriaK:n näyttelyyn poikkeuksellisesti olen asettanut esille useista sarjoistani teoksia vuoropuheluun.

kolme ässää: suomi, sauna ja sisu

mies-sarjassani yritin ymmärtää ihmiselämän pituista aikaa. yritys ymmärtää aikaa ja ajankäsitettä on askarruttanut mieltäni kautta tuotantoni. pustan miehet ratsastavat saarijärvellä tien poikki romanttisessa auringonlaskussa. nuori poika taas kulkee taivaita pitkin tietokoneaikakaudella. kolme ässää: suomi, sauna ja sisu työssä asetin pienen miehen aavaan maisemaan kiven päälle olutpullo käteen ja aurinkolasit päähän.
- jokainen katsoja silti luo kuville oman tarinansa.

- kesäyön tarinat kertoo syrjäytymisen ongelmista: mies on sammunut, lapset unohtuneet metsään ja nuoripari uneksii omasta punaisesta tuvasta. olen skannannut niihin osia kuvaraamatusta, leijonan ja enkelin, muokaten ne osiksi kuviani.

varkain hengen temppelissä

- sarja syntyi saatuani kutsun erääseen näyttelyyn ja siinä teemakseni apostoli johanneksen teot. syntyikin kuvaus työsarasta tämän ajan "apostoleille". teema synnytti myös varkain hengen temppelissä työn sekä kellari ja uimahallin katto, joka viimeinen kuvaa lähinnä taiteilijan hengen vaelluksia korkeuksista syvyyksien syövereiden välillä.

- syyskuun 11. 2001 terrori-iskun näkeminen tv:ssä oli kokemus, josta ensin en pystynyt arvioimaan katsonko uutisointia vaiko viihdettä. ikkunana maailmaan se on täynnä niin paljon kuvia väkivallasta, että niihin on turtunut.

- teoksiini on sen jälkeen usein tullut väkivallan uhrin aseman käsittely, yritys ymmärtää miltä ihmisestä tuntuu. tämän päivän elokuvista usein esiintyy kuvaus neitsyt marian kuvasta, joka itkee verisiä kyyneleitä. huittisten näyttelyssäni on mukana sarja suuttomasta kasvosta verisin kyynelein, rikkoutuneena tai monin hymyin, jotka ovat irti kasvoista.

askel

ballerina taas astuu alas kellarin portaita verisissä portaissa. veriset portaat jatkuvat internetissä esillä olevassa animaatiotyössäni. sain nettigalleria henkevältä silakalta kunnian olla ensimmäinen kutsutaiteilija ja teemaksi crime. pahimmaksi rikokseksi valitsin kidutuksen. teos on esillä www.environmentalart.net/me/crime.html

- jäljet tutkii henkisen väkivallan traumaattisia jälkiä sekä selviämistarinaa, käyttäen keinona kidutuksen etäännyttämistä pois omasta kulttuuristamme sekä tuoden sen samalla tuttuun arkipäiväämme lähelle. luvitteellinen kohtaus tapahtuu okean parkkipaikalla ostosmatkalla, muistojen värittäessä arkipäiväisen kokemuksen pelolla.

- marian ilmestys 2002 näyttelykokonaisuudesta tutun huntupäisen naisen suuttomat kasvot itkevät huittisissa verisiä kyyneleitä. teoksessa toisena kertojana tekstilainauksilla on helsingin sanomien verkkoliitteessä julkaistu alfonso padillan selviytymistarina kidutuksesta.

- hän laajentaa ohi vankeusaikansa kidutuksen koskevan meitä kaikkia: kidutus ei liity ainoastaan politiikkaan, uskontoon tai ideologiaan. kun kaksi pientä lasta tapaa, heidän välillään alkaa jo valtataistelu.

paavo paunu:
taivas putoaa
galleriaK:ssa huittisissa, torkinkatu 3
15.11.-3.12.
ke-pe 12-18, la-su 12-16

ohjatun sattuman metodilla

paavo paunun teokset hahmottavat maailmaa, joka ei ehkä ole olemassa, mutta on kuitenkin mahdollinen.
- työskentelen hitaasti, aavistuksen ja tietoisen välillä. tartun johonkin ja maalaus alkaa itse sanella muotoaan., sanoo galleriaK:n taiteilija paavo paunu.

- olen tehnyt näyttelyitä, joissa yhtenä lähtökohtana on ollut katsojan, maalauksen ja tilan välinen suhde. minua kiinnostaa se, miten kokemus maalauksesta rakentuu tilassa.
- olen myös tehnyt kolmiulotteisia veistoksia, joissa keskeinen elementti on maalaus. minua kiinnostaa maalaus veistoksena; kuinka maalaus voi olla samanaikaisesti esine ja illuusio siitä.
- olen ollut alusta lähtien kiinnostunut siitä, miten maalaus on suhteessa ympärillä olevaan tilaan. ajattelen niin, että jos teen seinänkokoisen maalauksen se ei ole enää maalaus seinässä vaan maalaus tilassa. pieni maalaus on taas suhteessa seinäpintaan, eri tavalla tilallinen.
- pidän maalaukseen uppoutumisesta. jos maalaus on iso, se on suhteessa ihmisen omaan fyysiseen kokoon, ikään kuin sinne voisi kävellä sisään ja olla maalauksen ympäröimä.

 liina

paavo paunu ajattelee näyttelyä myös katsomiskokemuksena; hän miettii miten katsoja liikkuu tilassa.
- haluaisin että näyttelykokemus olisi sellainen, että katsoja kokisi olevansa teoksen sisällä eikä ulkopuolella.
 - isossa koossa on kiinnostanut rajattomuuden ajatus: voi maalata jotain asiaa eikä törmä heti reunoihin. se osittain lähtee omasta työskentelyprosessistani joka on hyvin hapuileva. Minulla ei ole valmista kuvaa päässäni vaan jotain, joka ajautuu ja muuntuu. silloin kun työstän isokokoista pohjaa, saatan lähteä tekemään jotain ihan muuta toiseen kohtaan. en juurikaan luonnostele, mutta teen kyllä pohjakerroksia.
- minua kiinnostaa ison kuvan aineettomuus, mikä saattaa kuulostaa aika ristiriitaiselta. pieni kuva on tietyllä lailla paljon esineellisempi.

unelma poikamiehestä

paunu on tutkinut vanhojen mestareiden tekniikkaa.
- maalaan kerroksellisesti ja käytän paljon läpikuultavia sävyjä ja valkokohotuksia. pidän siitä että maalauksen pinta halkeilee. myös reunojen repeytyminen on osa teosta. tykkään siitä että kuvan reunat ovat eläviä. en halua että kuva on neutraali, siisti, suorakaiteen muotoinen, vaan jollain tapaa orgaaninen, vähän niin kuin oliomainen.
paunu on kasvanut suomenlinnassa, jossa kaikki pinnat ovat kalkkimaalauspintoja ja äärettömän rapautuneita. rakennuksien ikä ja historia näkyy  pinnassa.
- minun estetiikalleni epämääräiset sävyvaihtelut ja työstön jäljet eivät ole suuri ongelma. pidän siitä, kun maalauksessa on myös epäröinnin leima, elämän tuntua.
- oma maalausprosessini on monenlainen. korostan, että moni asia on täysin sattumanvarainen, mutta toisaalta mietin aihetta tarkasti. ensimmäinen kuva: siinä on sellaisia läikkiä, ja yritän pitää kahta päätä auki, teen kokeiluja. niistä joko ei tule mitään tai niistä tulee hirveän keskeisiä. se on eräänlainen ohjatun sattuman metodi.

minna sjöholm:
4.-22.10.

kuvia matkasta kotiin

- elämä on matka kotiin, ajattelee galleriaK:n lokakuun taiteilija minna sjöholm.
- etsin paikkaani maailmassa, kotia ja mielenrauhaa, hän jatkaa.
taieessaan hän sanoo tuovansa esiin pieniä ja ”mitättömiä” asioita.
 - elämähän koostuu pienistä hyvistä hetkistä. minusta on mielenkiintoista kun arki ja pyhä kohtaavat.

 matkalla IV

turkulaisen maalarin töissä valo on aina ollut tärkeä teema.
- valokuvaan elämääni ja ympäristöäni ja maalaukseni syntyvät näiden valokuvien pohjalta. ne ovat myös symbolisia omakuvia, jotka kertovat yksinäisyydestä, mutta myös halusta olla yksin.
- hämärät huoneet antavat suojan ja pimeyden keskeltä pilkahtaa aina valo. se tuo lohtua, mutta toisinaan valon voimakkuus ilmaisee pelkoani maailmaa kohtaan.
sjöholm myöntää, että valon löytäminen on välillä vaikeaa.
- tunnemme yksinäisyyttä tämän hektisen maailman keskellä. kuitenkin jaamme samat tunteet ja toiveet yhdessä. haluamme löytää oman itsemme tarpeellisuuden ja merkityksen elämässä.

 matkalla II

sjöholmin teoksissa valojen lisäksi varjot ovat merkityksellisiä.
- ne ovat tärkeämpiä kuin esimerkiksi kuvan suhteet ja sellaiset.
maalari luulee, että toiset kokevat hänen maalausten valöörit mustavalkoisia.
- minusta ne eivät ole sitä. Ja ehkä myöhemmin kuviini tulee enemmän värejä.

 yksin IV

galleriaK:n näyttely koostuu tänä vuonna tehdyistä öljymaalauksista, joissa sjöholm käsittelee yksinäisyyttä, valoa, pimeyttä, matkalla olemista ja ohikiitäviä hetkiä.
näyttelyssä on muun muassa yksin-maalausten sarja sekä matkalla-maalauksia.
- yksin-sarja sai alkunsa jo vuoden 2004 omakuvasta, jonka maalasin vaikean ja tuskallisen elämäntilanteen jälkeen. matkalla-maalausten lähtökohta on vuoden 2003 taiteilijaresidenssistä wiepersdorfissa saksassa.
yleensäkin hän käsittelee samoja aiheita pitkään ja tekee sarjallisia töitä.

minna sjöholm on valmistunut kankaanpään taidekoulusta vuonna 1999.
hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä muun muassa turussa, tampereella ja helsingissä. yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut kotimaan lisäksi saksassa, irlannissa  ja usa:ssa.
sjöholmin maalauksia on esimerkiksi helsingin kaupungin ja wäinö aaltosen museon kokoelmissa.

sanna kannisto
yksityinen kokoelma
23.8.-10.9.

jatkuva uteliaisuutta ja tiedonhalua

- näyttelyni galleriaKssa on kokoelma. ja kokoelman valokuvat säilyttävät kohteet pysyvästi täydessä loistossaan – ideaalissa tilassa – sellaisina kuin ne kuvatessa olivat, toteaa kuvataiteilija sanna kannisto. huittisten näyttelyn kuvat on kuvattu costa rican ja srasilian sademetsissä ja tutkimusasemilla vuosina 2000–2003.
sanna kanniston lähtökohta taiteellisessa työssä on kulttuurin ja luonnon suhde.
- pyrin valokuvan keinoin tutkimaan metodeja, teorioita ja taustaoletuksia, joiden avulla me lähestymme luontoa taiteessa ja tieteessä.
- pohdin työssäni ihmisen jatkuvaa uteliaisuutta ja tiedonhalua, sekä halua ymmärtää, luokitella ja dokumentoida näkemäänsä ja kokemaansa.

valokuvaustyössään kannisto lainaa esittämistapoja ja työskentelymetodeja luonnontieteestä, asetelmamaalausperinteestä ja antropologisista ja arkeologisista kuvauskäytännöistä.
- pyrin luomaan suhteita ja vuorovaikutusta taiteellisen ja tieteellisen välille. työskentelylleni on ominaista useiden erilaisten lähestymistapojen, tulkintojen ja näkökulmien rinnakkaisuus.
sanna kannisto näkee valokuvaamisen eräänlaisena keräilynä.
- se liittyy taiteilijan kokemuksiini, tunteisiini ja tietämykseeni.
- kuvattuja asioita voidaan tarkastella jälkeenpäin samanaikaisesti uusia tulkintoja ja merkityksiä luoden, mikä on luonteenomaista myös kokoelmille. näyttelyni nimi yksityinen kokoelma viittaa tutkimukseeni subjektiivisena ja henkilökohtaisena.

taiteen tohtori harri laakso on todennut että sanna kanniston kuvissa kerääminen on paitsi kasvien, eläinten tai karikkeen erottamista ympäristöstä, myös erilaisten mittojen ja moniaistisen tiedon varastointia.
”mehiläisten lentoreitit ja liikkeet, maaperän äänet, kukkien meden tuoksu – myös näkymätön, liikkuva, tuoksuva ja rapiseva luonto tulee kanniston kuvissa ilmaistuksi. samalla tulee selvemmäksi myös se, kuinka kuvan alue ulottuu näkyvän aluetta edemmäksi.”

laakso toteaa kritiikin luonnontieteen menetelmiä, niiden kapea-alaisuutta ja absurdiutta kohtaan yhdistyvän kanniston kuvissa harkitsevaan viileyteen ja sen hyväksymiseen, että valokuvaus on myös itse osallinen optisen hallinnan historiassa.
”kyse ei lopulta ole tieteen mallien vastaisuudesta, ei edes kritiikistä missään negatiivisessa mielessä: taiteilijan uteliaisuus ei ole tieteen oletetun loogisuuden kanssa vastakkaista, vaan on peräisin halusta rakentaa sen menetelmien katveeseen toinen ja eri tavalla ilmaiseva näyttämö.”

harri laakso näkee kanniston kuvissa visuaalisen ilon seuralaisena surumielisyyttä, etäisenä riittämättömyytenä ja voimattomuuden tunteena.
”surumielisyys ilmaisee itsensä mittauskuvissa valintojen näennäisessä mielivaltaisuudessa sekä asetelmakuvissa kasvien ja eläinten värikkyyden ja taustan hillityn tyhjyyden välisessä ristiriidassa. metsän monimuotoisuus on aivan liian runsasta. se ilkkuu lähestyjäänsä ja eksyttää tämän kaiken sen voimalla, mitä ei voi tietää, mitä ei voi mitata, mitä ei voi edes nähdä.”
 
sanna kannisto (s. 1974) on valmistunut taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi 2002. hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin suomessa ja ulkomailla ja julkaissut kaksi valokuvakirjaa. hän toimii aktiivisesti kuvataiteilijana ja asuu Helsigissä.
syksyllä kanniston valokuvia on esillä muun muassa myös yhdysvalloissa, tanskassa, serbiassa, espanjassa, sveitsissä, ranskassa, ruotsissa ja espanjassa.

jyrki siukonen
12.-30.7.

napakka idean tiivistäjä

-pidän pienen tekemisestä, sanoo galleriaK:n heinäkuun taiteilija jyrki siukonen. hän onkin antanut näyttelylleen nimen pientä ja pienempää.
- minulla ei ole ajokorttia ja siksi isot teokset voivat olla ongelmallisia. se, minkä voi itse käsissään kantaa, on usein kätevää.
pienessä on tamperelaisen siukosen mielestä toinenkin puoli.
- se tuntuu sopivan käsialaani. isojen töiden mittakaavassa näppituntuma saattaa kadota.
siukonen käsittää taiteen yhdeltä osin käsillä tekemiseksi, käsin käsittämiseksi.
- tämä ei tarkoita, ettenkö ajattelisi muullakin tavoin. näissäkin töissä on kaikenlaisia ajatuksia, osa melko monimutkaisia ja outoja.

siukonen ja bugging wittgenstein

- moni työ liittyy kysymykseen ymmärryksen ja muistin takana olevasta hämärästä. ei taide siis ole pelkkää käsin kosketeltavaa.

galleriaK:n näyttelyssä on teoksia kahdenkymmenen vuoden ajalta.
- tämä lienee ennätyksellisen pieni retrospektiivi, uumoilee taiteilija.
osa töistä on ollut esillä new yorkissa, osa rovaniemellä tai helsingissä.
- galleriaK:n kokonaisuus on kuitenkin tehty ainutkertaiseksi juuri galleriaK:ta varten. joka kerta esille tullessaan työt saavat uusia sävyjä.
kriitikoiden mielestä siukonen luo yhteyksiä, mutta ei tarjoa loppupäätelmää. ”hän antaa meille koordinaattimme, joskaan ei asemaamme. hän laittaa asiat tuntumaan joltakin, tehdäkseen ne todellisiksi.”

blindscope, taustalla old ties ja dogestan arms

siukosen huittisten näyttelyn teokset liittyvät käsitteellisen taiteen perinteeseen, niin kuin hänellä aina.
kriitikot ovat kiitelleet siukosta hallitun muodon taitajana, napakkana ja täsmällisenä idean tiivistäjänä sekä materiaalin ja teoksissa käytettyjen esineiden ominaislaadun korostajana.
siukosella ei varsinaisesti ole yhtenäistä tyyliä. hän käyttää erilaisia materiaaleja, aiheita ja tekotapoja.
- en ole kiinnostunut toistosta. haluan löytää joka kerta jotakin uutta ja oppia materiaaleista ja tekniikoista.

pesä

taiteen tohtori siukosella on teosten taustalla useasti myös jokin tarina tai viittaus filosofiaan. pohdiskeluja ja viittauksia siukonen harrastaa myös kirjoittajana. hän on kääntänyt muun muassa filosofista kirjallisuutta.
siukosen tuorein oma kirja mies palavassa hatussa eli professori johan welinin maailma sai tänä vuonna lauri jäntin tietokirjapalkinnon.
jyrki siukonen tunnetaan myös rockpiireissä. 1980-luvun vaihteessa toimineen kollaa kestää -yhtyeen rumpalin tunnetuin sanoitus on jäähyväiset aseille vuodelta 1979.

jaana saario
31.5.-18.6.

ajan ja paikan merkitysten siirtoja

peilaan teoksissani arkielämää menneestä käsin. aiemmissa töissäni olen sukeltanut sukuni kuviin, etsinyt omakuvaani niissä, kääntänyt peilejä itseeni. olen yhdistellyt vanhojen valokuvien henkilöitä ja aikaa vapaasti.
käytettyäni sukuni rakkaat kuvat teoksiin, jäljelle jäi kasa niitä kuvia, joita en enää tunnistanut.

leima

tuntemattomien kuvat toivat paljon kysymyksiä esiin. mitä on olla tunnettu tai tuntematon, minkälainen on unohdetun rooli. minkälaiset ihmiset jäävät muistiin ja ketkä häviävät sieltä. kenen kasvot raaputetaan luokkakuvasta pois. tuntemattomien valokuvat muodostivat pohjan uudelle kokonaisuudelle.
tuntemattoman ihmisen rinnalle teoksissa nousivat tyhjät lomakkeet. ihmiselämän pienet ja suuret käännekohdat on merkitty tuhansiin lomakkeisiin, kortteihin ja arkistoihin. lomakkeiden tyhjät sarakkeet vaikuttivat kyselevän samoja kysymyksiä kanssani.
maalausten pohjat olen koostanut kirpputorilta ostamistani tekstiileistä. vaatteista ulos kasvamisen, tahraantumisen, haurastumisen, hylkäämisen ja kuoleman ajatukset astuivat tekstiilien mukana teoksiin.
aukkoja jäi muistiin, tunnistamattomien elämäntarinoihin, arkistoihin ja historiaan.

 arkistoidut

ihmisten valokuvat antoivat minulle mahdollisuuden täyttää heidän arkensa uusilla yhteyksillä ja merkityksillä. siirsin merkityksiä ajassa ja paikassa niin kuin halusin. jäljelle jäi reikäinen paita, kenen tahansa yhteen harsittu tarina; se, mitä meistä jää.

siirtymät

ajassa ja paikassa, historiassa, totutuissa totuuksissa
tekniikassa, käsialassa
väärinpäin oleminen kuin katsoisi samaan aikaan toisaalle, toiseen totuuteen
ehkä toiseen aikaan ja paikkaan, kuin vain oikeinpäin oleva olisi nyt-hetki.
totuus jää jonnekin ”väliin”, näkökulmien ja kuvien keskiöön

teen taiteellispainotteista väitöstutkimusta taideteollisessa korkeakoulussa. tutkin kuvataiteellisen prosessin taustalla vaikuttavia elementtejä. pyrin selvittämään niitä reittejä, joilla kuvataiteellinen teos rakentuu lopulliseen muotoonsa. tutkimusta tukee suomen kulttuurirahaston varsinais-suomen maakuntarahasto.
näytteillä olevista teoksista osa on ollut esillä helsingissä tm-galleriassa, väitöstyöhön liittyvässä näyttelyssä.

lisää tietoa taiteesta ja tutkimuksesta:www.jaanajuulia.net

hanna jaanisoo
19.4.-7.5.2006

muistin muistomerkkejä ja tahroja

”galleriaK:n näyttelyssä on teoksiani pääosin vuosilta 2004-2005.
niitä yhdistää toisiinsa erilaiset muistiin ja muistoihin liittyvät kokemukset. olen ajatellut eri tapahtumista tai asioista jääviä jälkiä joko eräänlaisina muistomerkkeinä menneisyydelle, tai sitten jälkeä tahrana yrityksistä pois pyyhkiä tapahtunutta.

teoksissani olen käsitellyt kodin ja ruumiin muistia, ihmisen tarvetta läheisyyteen ja siihen, että joku kuuntelee. jokaisen ihmisen muisti tai todellisuus on  ”yhtä oikea” ja samoista tapahtumista, muistoista, rakentuu jokaiselle eri tavalla fragmentoitunut kuva.

sotien jälkeen syntyy enemmän poikia -teoksen voi ymmärtää kollektiivisen muistin osoituksena. hämmästyksekseni luin syntyvyyttä käsittelevästä kirjallisuudesta kyseisen väittämän tosiasiana.

kantaako yksi kansa kokonaisuudessaan sodan muistoa niin kauan, että sodassa kaatuneet miehet saadaan korvattua uusilla? tkaltaisilla sodan runtelemilla alueilla syntyvyys on korkea, mutta minkälaisten vaihtoehtojen edessä näillä lapsilla on mahdollisuus kasvaa. ja ympäristöstä huolimatta, miten voi varmistaa, ettei itse kasvattaisi tappajaa, jos ihmisellä luonnostaan on kyky äärimmäiseen pahuuteen.

teoksien  atlantis (kuvassa) ja andamaanit ja nikkobaarit syntyyn vaikutti hyökyaallon jälkeinen uutisointi. atlantis-teemaa, onnellisen saarivaltion katoamista jäljettömiin, olin ajatellut jo aikaisemmin.

Onko atlantis vain taru, platonin keksimä myytti vai onko se andamaanin ja nikkobaarin tapainen suljettu saariryhmä, juuri sellainen onnellinen saarivaltio – paikka, josta en tiedä juuri mitään. se voisi yhtä hyvin olla atlantis, mutta andamaanin ja nikkobaarin sijainnin voi kuitenkin näyttää tarkasti kartalta ja joiden yli tiedetään hyökyaallon tarkasti huuhtoneen.”

vuonna 1974 olaisissa syntynyt kuvanveistäjä hnna janisoo asuu ja työskentelee prkkalassa. hän on valmistunut kuvanveistäjäksi viron kuvataideakatemiasta vuonna 2000. kuvataiteen maisteriksi hän valmistui kuvataideakatemiasta helsingistä 2003.

näyttelyihin hän on osallistunut suomessa ja ulkomailla vuodesta 1999.  hän on kisannut myös kansainvälisissä jäänveistokilpailuissa, vuonna 2001 hän voitti abstraktin luokan parikilpailun.

julkisia teoksia janna jaanisoo on tehnyt muun muassa pirkkalaan, ouluun, oulaisiin ja tampereelle. hänen teoksiaan on muun muassa kiasman kokoelmissa ja valtion taidekokoelmassa.

hannu aaltonen
8.-26.3. 2006

hämärän hämärämpi selitys

alitajunnan tyhjennysharjoitus on jännittävä seikkailu, joka voi tuoda hyvin yllättävän tuloksen. galleriaKhon uusimmat veistoksensa järjestellyt kuvanveistäjä hannu aaltonen luonnehti teoksiaan oudoiksi esineiksi.

ignotum per ignotius eli hämärän asian vielä hämärämpi selitys

- sininen väri on ollut minulle ikiajat tärkeä. pitkäaikaisesta pakonomaisesta tarpeesta aloin pari vuotta sitten tehdä sinisiä asioita, veistoksia. kaksi kertaa näyttelyajankohtaa oli siirrettävä, kun siniset ajatukset jäivät perin pinnallisiksi.
- vasta koko näyttelyajatuksen keskittäminen omaan galleriaan, Khon, avasi 3-4 kuukautta sitten työprosessin.

homo faber eli "seppäihminen"

galleriaK:hon aaltonen on tehnyt toistakymmentä veistosta, jotka muodostavat kokonaisuuden, lähes installaation tapaan. sinisestä pyrkimyksestä jäljellä on vain vähäisiä viitteitä.
lähes kaikkien teosten päämateriaali on teräs, musta rauta tai valurauta,  ruostumaton hitsauspuikko ja lyijy. tummien metallien kontrastina on lasia, peilejä ja valo, luonnon materiaaleja, esimerkiksi peuran kallo ja linnun muna.
aaltonen sanoo tehneensä näyttelyn vakavissaan, mutta myös kummissaan, ja outoja asioita kohdatessaan leikin muistaen. sepän jälkeläisenä hän kokee krouvin  raudan esteettisen kauniiksi.

- kuvataiteilijan työhön on näyttelyiden yhteydessä viime vuosina yhä vahvemmin liittynyt kirjoittaminen, puhuminen, oman taiteen sisällön selittäminen. periaatteellisesta vastustuksesta huolimatta itsekin ole siihen sortunut. nyt selittäminen on helppo väistää.

credendum eli uskottava asia, joka täytyy uskoa, koska sitä ei voi tietää

- näyttelyn teokset ovat syntyneet hyvin tuttuun tilaan ikään kuin kokonaisuudeksi. tekeminen on lähtenyt alitajunnan sellaisista syvyyksistä, että sanoiksi näyttelyn sisältö ei ainakaan vielä hahmotu. lähes kaikki teokset ovat abstraktioita. ehkäpä kokonaisuuden ajatuksen juoksu avautuu näyttelyn myötä, toivoo aaltonen.
hämmentyneisyytensä näyttelyn kävijöille aaltonen on tunnustanut avoimesti koko näyttelyn ja teosten nimeämisellä – latinankielisillä nimillä. kokonaisuus on saanut nimen ignotum per ignotius eli hämärän asian vielä hämärämpi selitys.
latinankielisten nimien ohessa on suomennoksia, mutta nimet ovat hyvin viitteellisiä tai vain kohteliaisuus näyttelyvierasta kohtaan.

huittisissa työskentelevä aaltonen on pitkän linjan kuvanveistäjä ja kuvataidetoimija. hänen julkisia veistoksiaan on mm. helsingin arabianrannassa, ulvilan leineperin ruukin puistossa. viime syksynä hän teki hiekkakiviveistoksen hymyilevä kuningas tsekkiin prahan tuntumaan vlasimin kaupunkipuistoon.

eeva-liisa isomaa
25.1.-12.2. 2006

kaukokaipuu ja koti-ikävä

- näin unen, jossa nousin trinidadiin vievään laivaan, sanoo helsinkiläinen graafikko eeva-liisa isomaa. sen unen assosiaatiot ja kuvitteellinen matka ovat lähtökohtana töille, jotka ovat esillä galleriaKssa.

- teoksissa toiset paikat ja maisemat nivoutuvat uudeksi paikaksi, joka palautuu uneeni trinidadista.
- halusin töihini immateriaalisen paikan tunnun. työt muodostuvat useasta läpinäkyvästä kerroksesta, joista syntyy hologrammimainen tilantuntu.

muisto, todellisuus ja uni

näyttelyn töihin isomaa on kuvannut materiaalin san diegossa, kaliforniassa, lapsuudenseudullaan tornionjoki-laaksossa sekä parvekkeeltaan helsingistä.
- paikoilla on merkitys; matka trinidadiin saa näin kestoa. sa myös ikkunasta uloskatsominen on osa matkan tekoa.
isomaan teoksissaan käyttämän laivan pienoismalli on karibialla risteillyt queen elisabeth 2.
- olen sielultani kaukomatkailija. kaukokaipuu ja koti-ikävä, olen ehdottomasti aina jommassakummassa tai siltä väliltä!

eeva-liisa isomaan teokset on toteutettu polymeerigravyyri- tekniikalla.
- menetelmä on hidas ja monivaiheinen valokuvapohjainen grafiikan tekniikka. olen käsityöläinen; tekeminenkin on osa matkaa.

   heijastavana ja läpäisevänä

taidemaailma tuntee isomaan suomalaisen grafiikan uudistajana.
suomen taidegraafikkojen toiminnanjohtaja seppo heiskanen on todennut isomaan ylittävän perinteen rajoja ja kokeilevan yhä uudelleen graafisen ilmaisen mahdollisuuksia. polymeerigravyyrin käyttäjänä isomaa on heiskasen mukaan hankkinut virtuoosimaisen taidon.
taideteollisessa korkeakoulussa ja valtion kuvataideakatemiassa opiskellut osomaa on esiintynyt näyttelyissä suomessa ja ulkomailla 1980-luvun puolivälistä. opettajana hänet tunnetaan muun muassa kuvataideakatemiassa ja teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla.
isomaan teoksia on esimerkiksi kiasman kokoelmissa ja eu-parlamentissa brysselissä sekä suomen suurlähetystöissä pariisissa ja tokiossa.

   lähtö

todellisuus ja uni

nyt olen ikkunan ääressä, joka heijastaa sisäistä ulkoiseen ja ulkoista sisäiseen,
mutta paikkaa ei ole, on vain heijasteet.
seison pisteessä, jossa aika on hologrammi.
se väreilee ja vie eteenpäin – liikkumatta.
pinnassa olen sisällä ja ulkona.
läpinäkyvänä.
heijastavana ja läpäisevänä.
en ole missään.
olen raja sisäisen ja ulkoisen välillä, joka heijastaa itsensä.
sekoittuen.
tyynellä ilmalla veden pinta on peili ja laiva kulkee taivaiden välissä.
- eeva-liisa isomaa -