kaisu koivisto
14.12.2005.-1.1.2006

ainetta vailla sentimentalisuutta

kaisu koiviston katseen loukkuja -näyttelyn teokset galleriaKssa vievät ajatukset pyydyksiin ja loukkuihin.
- teräkseen yhdistämäni eläinmateriaalit, lehmän sarviluut, leukaluut ja hampaat, ovat kiinni rakennelmissa syötteinä, eivät pyydystämisen kohteena, koivisto toteaa.

- teräs on funktionaalinen materiaali. se on läsnä arkipäivän toimissamme itsestään selvänä materiaalina, teräksestä on tehty aidat, kattilat, autot ja lyhtypylväät. eläinmateriaalit houkuttavat katsetta sekä kauneudellaan että kammottavuudellaan.
kaisu koiviston teoksissa yhdistyvät sekä järjestelmällinen rakenne että luonnonmuotojen ja  -materiaalien rönsyilevä, ornamenttinen kuviomaailma.

 bocca della veritá

bocca della veritá (totuuden suu) -veistos on versio samannimisestä, toomassa sijaitsevan santa maria in cosmedin -kirkon yhteydessä olevasta kasvohahmoisesta kivikiekosta.
- tarun mukaan kivisuu loksahtaa kiinni, jos valehtelija laittaa kätensä sinne. minun tulkintani aiheesta on pelkistetty. galvanoidussa metallirungossa olevat lehmän leukaluut ovat siistissä ryhmässä, kuin eläimet karsinoissaan. jos antaa pedolle pikkusormen, viekö se koko käden, koivisto kysyy.

 kaisu k. ja jatkuva saalistus

galleriaKn näyttelyssä on myös teossarja, jonka materiaalina ovat ongenkoukut.
- hankkiessani koukkuja teoksieni materiaaliksi hämmästyin sitä, miten korumaisia ne ovat. sadat kiiltävät teräskoukut hahmottuvat kuvioiksi ja sanoiksi. koukkuihin ja kalastukseen liittyykin runsaasti jokapäiväiseen kielenkäyttöömme liittyvää sanastoa ja vertauskuvia: koukussa, verkossa, syötti, koivisto luettelee.

iso paha -veistos jättää koiviston mukaan avoimeksi kysymyksen siitä, mikä on tämän hetken iso paha.
- onko se eläinten välityksellä leviävä tauti, joita on ollut viime vuosina liikkeellä hullun lehmän taudin, suu- ja sorkkataudin tai lintuinfluenssan muodossa? vai onko se terrorismin pelko?

helsingissä nykyisin asuva, entinen porilainen kaisu koivisto on valmistunut kankaanpään taidekoulusta 1986. vuoden nuoreksi taiteilijaksi hänet valittiin 1996.
koiviston tämänvuotisen kiihdytys-näyttelyn esseessä pauline von bonsdorff kuvaili: aineen käsittely on vailla sentimentalisuutta, teot puhuvat puolestaan. koiviston rakenteiden voima on negatiivisessa estetiikassa: ne vihjaavat johonkin, joka voi olla olemassa vain joko rakenteiden takana tai niiden edessä.
seuraavan kerran kaisu koiviston teoksia on esillä tallinnassa, viron uuden taidemuseon, kumu:n avajaisnäyttelyssä. näyttely avataan helmikuussa.

ensio härkönen
2.-20.11.-2005

tahtoo päästä kiinni muotoon

- haluan tehdä aiheet ja ideani kolmiulotteiseksi. tahdon päästä kiinni muotoon, haluan kääntää ja vääntää. on jumalaton nautinto tehdään ilmaan rakentaen, sanoo galleriaK:n marraskuun taiteilija ensio härkönen.
parisen vuotta kankaanpääläinen härkönen on tehnyt hitsaamalla peltisiä hahmoja.

 lovisa

- teokseni nousevat lapsuuden muistoista; ammennan aiheita 1960- ja 1970-lukujen katukulttuurista. töissäni esittäytyy myös futurismi sekä näkyjä sarjakuvista ja elokuvista, hän luettelee.
- aikojen kliseet ja ikonit syöpyivät mieleeni poikasena. nyt vanhempana päätin työstää ne pois mielestäni. esittävyys tekee asiat näkyviksi.

ennen peltihahmoja kuvanveistäjä härkönen valikoi yksityiskohdan ja teki siitä suurennoksen. puusta hän veisti esimerkiksi huoneen korkuisia kenkiä.
- vähitellen se alkoi tuntua liian yksinkertaiselta. halusin tehdä jotain kokonaisempaa. tahdoin tehdä ihmisen.
- välillä koen, että kamppailen ja painin teoksen kanssa, joka on kuin toinen ensio. siinä sitä panee itsensä peliin.

materiaalin vaihto on härköselle kuitenkin helpompaa kuin aihemaailman muuttaminen.
- vieläkin tuntuu, että etsin toisenlaista materiaalia, jonka kautta löydän uutta. pelti on minulle oikotie. voisin muovata savea samalla tavalla, mutta nyt yksinkertaistan tekovaiheita.
- ei tämä ole perinteinen veistäjän tapa tehdä. materiaalin massalla ei kuitenkaan ole minulle merkitystä. pelti on minulle ikään kuin piirrosjälkeä.
- mietin paljon myös hahmon rytmiä ja dynamiikkaa.

 august, ensio h. ja bersil

iisalmessa vuonna 1960 syntynyt ensio härkönen valmistui kankaanpään taidekoulun kuvanveiston osastolta 1990. ennen kankaanpään oppeja esimerkiksi hugo simbergin työt ja kimmo pyykön alumiiniveistokset innoittivat häntä. silloinen mallipuuseppä teki töiden jälkeen koristeellisia reliefejä.
härkönen on ollut yhteis- ja ryhmänäyttelyissä vuodesta 1988. julkisia teoksia hänellä on kolme kankaanpäässä, muun muassa tiilityöntekijöiden portti ja verkko-teos.

marko lampisuo
21.9.-6.10. 2005

hyvän ja pahan rajanvetoa

pahan akseli on uutisten meille opettama maailmanpolitiikan termi. porilainen kuvataiteilija marko lampisuo on tarttunut hyvän ja pahan rajanvedon monimutkaisuuteen omassa elämässään.
teoksessa henkilökohtainen hyvän ja pahan akseli hyvän ja pahan leimat vuorottelevat yhtä järkevin perustein kuin asioiden erotteleminen entten-tentten -tekniikalla.

aiemmissa teoksissaan lampisuo on muun muassa pohtinut rumuutta ja kauneutta rinnastaen saman maiseman kaksi versiota, värikkään ja vehreän mustaan ja tuhoutuneeseen. tällöinkään hän ei selvästi osoittanut, kumpi vaihtoehdoista olisi parempi. vehreässäkin maisemassa oli usein esteettisiä epäkohtia, kuten pyynikinharjun kansallismaisemaan pystytetty kännykkämasto.
asettelun kahtiajakoisuus on uudessa videota ja taidegrafiikkaa yhdistävässä installaatiossa muuttunut eläväksi hyvän ja pahan vuorotteluksi.
teoksen kuva-aiheet ovat taiteilijan omasta elinympäristöstä ja harrastuspiireistä, maisemia satakunnasta, tampereelta ja kreikanmatkoilta ja ihmisiä tanssikilpailuista ja rock-festivaaleilta. kuvat vaihtelevat kuin hedelmäpelissä, mutta eivät milloinkaan pysähdy osoittamaan oikeaa riviä.
teos ei väitä, että tuttu ja läheinen olisi aina hyvää. asiat ilmenevät vuoroin hyvinä ja vuoroin pahoina, joten määreet saisi yhtä hyvin julistaa käyttökelvottomiksi. henkilökohtaisesta kokemuksesta syntyvän teoksen viestin voi yleistää. jos oman elinympäristön asioiden hyvyys ja pahuus eivät ole yksiselitteisesti määriteltävissä, miten kukaan voi jakaa kokonaisen planeetan kahtia pahan akselillaan.

 stereo-ateena, yksityiskohta

videoteoksessa stereo-ateena kuvapinta on yksi ja jakamaton, mutta ääniraita on auditiivinen diptyykki. oikeasta kaiuttimesta kuuluu miehen monologi ja vasemmasta naisen. molemmat lukevat omaa päiväkirjaansa yhteiseltä matkalta ateenaan. jaetut kokemukset saavat kahden ihmisen muistiinpanoissa toisinaan lähes identtisiä sanamuotoja, jolloin pienetkin ristiriidat ja erilaiset sanomisen tarpeet erottuvat dramaattisesti.

 stereo-ateena, yksityiskohta

ateenassa, poliittisen väittelyn alkulähteillä syntynyt teos käsittelee vuorovaikutusta yksityisimmillään, parisuhteessa. stereo-ateena ei osoita kummankaan puhujan paremmuutta, vaan antaa heidän kertoa näkemyksensä omin sanoin. päiväkirjateksteissä molemmat osaavat ironisoida omia oikkujaan, jolloin yksityiseksi tarkoitettu kirjoitus kommunikoi kenties rakentavammin kuin henkilöt suorassa kanssakäymisessään.

kuten teoksissaan marko lampisuo jättää myös oman taiteilijuutensa määrittelyissä vaihtoehdot avoimiksi. toista vuosikymmentä jatkunut yhteistyö grafiikanpaja himmelblaun kanssa on kehittänyt hänestä metalligrafiikan teknisen virtuoosin, joka kuitenkin kaihtaa graafikon titteliä.
jo kymmenen vuotta myös video on kuulunut lampisuon tuotantoon. galleriaKssa esillä olevat teokset yhdistävät näitä kahta etäisinä pidettyä tekniikkaa ennakkoluulottomasti.
uusissa grafiikantöissä kuvamateriaali perustuu videoihin, mutta syövytystekniikka on vanha ja vaativa heliogravyyri. videoinstallaatiossa kuvat projisoituvat grafiikanvedosten pinnalle korostaen teoksen sisältöä. hyvä ja paha ovat painettuja, jäykkiä sanoja, mutta elämä on liikkuvaa ja monimuotoista.
lampisuon kolmas vakiintunut ilmaisumuoto, performanssi ei ole tällä kertaa mukana kuin välillisesti, tapana katsoa ihmistä. henkilökohtainen hyvän ja pahan akseli dokumentoi ihmisiä voimakkaan performatiivisissa tilanteissa. vastaavasti Stereo-Ateenan kuvissa henkilöt esiintyvät korostetun vähäeleisesti.

marko lampisuo syntyi vuonna 1970 turussa ja pääsi ylioppilaaksi tuureporin lukiosta. 1990-luvun alussa hän opiskeli ensin piirtäjäksi oirkanmaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa ja sen jälkeen kuvataiteilijaksi tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa, josta hän valmistui vuonna 1996. vuodesta 1993 hän on opintojen ja oman taiteellisen työn ohessa toiminut taidevedostajana tamperelaisessa grafiikanpaja himmelblaussa.
lampisuo on vuonna 1996 perustetun rajataide ry:n sekä galleria rajatilan perustajajäsen.
2000-luvun alussa hän täydensi kuvataiteilijan tutkintoaan tampereen ammattikorkeakoulussa. kesästä 2004 lampisuo on asunut ja työskennellyt porissa.
yksityisnäyttelyitä lampisuo on aiemmin pitänyt galleria rajatilassa tampereella (1997 ja 2002), galleria titanikissa turussa (1998) ja galleria katariinassa helsingissä (2000). satakunnassa hänen teoksiaan on ollut esillä vain särkyneen sydämen hotelli -näyttelyssä porin hotelli otavassa vuonna 1997 ja sata palaa -näyttelyssä raumalla lönnströmin taidemuseossa alkuvuonna 2005.

tällä hetkellä hänen grafiikantöitään on esillä myös venäjällä kaliningradin taidegrafiikan biennaalissa. videoteoksia on syksyn aikana nähtävillä limassa perussa, varsovassa puolassa ja lausannessa sveitsissä sekä rauman taidemuseossa.
lampisuo on valittu mukaan marraskuussa helsingin taidehallissa aukeavaan nuorten biennaaliin. taidehalliin tulee esille kokonaisuus, joka koostuu pääasiassa nyt galleriaKssa nähtävistä teoksista.
hänen seuraava ja tähän asti suurin videoteoksensa käsittelee muuttoa ja kotiutumista uuteen ympäristöön. teoksen nimi on poriutuminen ja se saa ensi-iltansa rauman taidemuseossa vuoden kuluttua.

tiina pystynen
10.-28.8.2005

reilusti päin honkia!

- kyseessä on tieteellinen feministinen koe: mitä ihminen voi saada selville maailmasta oman kokemuksensa kautta, tiina pystynen sanoo näyttelystään galleriaKssa, esillä on piirroksia ja grafiikkaa ainakin teoksesta runousoppi, miten elämä muuttuu taiteeksi.

- olen kuvittanut esseekokoelmani omilla versioillani maailmantaiteen mestareiden (lue: miesten) kuvista.

pystynen on varma, että oma elämä on arvokkainta ja ainutlaatuisinta mitä ihmisellä on.

- jokainen meistä katselee tätä elämää oman kokemuksensa valossa uudelta kantilta, vähän eri tavalla kuin toiset. siksi meidän pitää kirjoittaa yhä uudelleen ja uudelleen samat vanhat tarinat elämästä, kuolemasta, rakkaudesta, yksinäisyydestä ja vanhenemisesta juuri oman kokemuksemme pohjalta. niin minun kuin sinunkin.

- runousoppi on minun yritykseni näyttää mitä ihminen voi saada elämästä selville elämällä omaa arkeaan ja kirjoittamalla ja piirtämällä siitä.

 runousopista

- kun vanhat viisaat filosofimiehet väittivät, että tosiolevainen avautuu vain taiteilijoille ja filosofeille, järkytyin omaa mitättömyyttäni, kunnes huomasin että filosofitkin voivat erehtyä. huomasin nimittäin, että tosiolevainen avautuu kaikille.

- minulle se ilmestyi keittiönpöytäni ääreen, omaan arkeeni. ymmärsin, että tosiolevainen on läsnä kaikessa siinä missä ihminen yrittää saada selvää siitä, mistä tässä elämässä oikein on kysymys. se on läsnä kaikissa niissä tärkeissä kysymyksissä, joita me itsellemme esitämme: kuka minä olen? mikä on nainen? mikä mies? mitä on rakkaus? yksinäisyys? elämä ja kuolema?

piirrokset, sarjakuvat, päiväkirjat, kirjeet, pöytälaatikkorunot, omat tarinat.
- viis siitä julkaiseeko niitä kukaan. mielettömässä maailmassa arvokkainta on oma ajattelu ja kaikki se, mitä me teemme täydestä sydämestämme. runousoppi on minun yritykseni opetella ajattelemaan itse.

- jotkut meistä ovat tosiolevaisen äärellä elämäänsä ja ratkaisujaan pohtivia harrastajakirjoittajia ja harrastajataiteilijoita, joille juuri kirjoittaminen ja piirtäminen merkitsee yritystä ajatella itse.
- tämä näyttely julistaakin jokamiehenoikeutta myös taiteessa. ei taidetta, ei kirjoittamista eikä kirjallisuutta pidä jättää pelkästään ammattilaisten käsiin. ne ovat kaikkien oikeus.

näyttelynsä pystynen omistaa kansalaisopistoille, jotka avaavat ovensa niille, jotka haluavat oppia.
- minä en päässyt taidekouluihin, mutta kirjani ja grafiikkani tuli mahdolliseksi juuri työväenopistojen tarjoaman opetuksen turvin. sieltä sain ammattitaitoiset opettajat, työskentelytilat ja mahdollisuuden tehdä kaikkea sitä, mikä kiinnostaa. siellä ei kyselty onko taitoja tai lahjakkuutta. riitti, että olin kiinnostunut.

- minä en osaa piirtää niin kuin kuuluu, enkä kirjoittaa niin kuin pitäisi, mutta piirrän ja kirjoitan omalla kaistapäisellä tavallani. reilusti päin honkia!

askartelunohjaajaharjoittelijana nastolan hoitokodissa pystynen törmäsi lempirunoilijaansa.
- hän oli vajaamielislaitokseen suljettu puhe- ja liikuntakyvytön, muodottomaksi vääntynyt mies. kuin uppotukki. joskus täydenkuun aikaan hän valvoi sängyssään ja ulvoi kuulle.

- meillä ei ollut pääsyä tuon miehen maailmaan. hän eli yksin. käänneltävänä ja syötettävänä. mutta hänellä oli joskus asiaa kuulle. hän lauloi sille. ehkä kuu oli hänen kumppaninsa. hän yritti kertoa jotakin ruumiinsa vankilasta. saatoimme kuulla laulua, ottaa sen vastaan, mutta ymmärtää emme voineet.

 runousopista

samanlainen uppotukki pystynen kuvittelee olevansa itsekin.
- yritän laulaa uppotukin maailmasta, kertoa jotakin ihmisyydestä, omasta kokemuksestani, joka tuntuu välillä olevan kovin etäällä muiden ihmisten kokemuksista.

yhä tänäkin päivänä pystynen järkyttyy käpylän kuntoutuslaitoksen ilmoitustaululle kerran ilmestyneestä halvaantuneen naisen runosta: sitten viimein rampa herää. hän koettaa säärtä jalkaterää. mikään ei liikahda enää.
- noiden kahden harrastelijarunoilijan innoittamana lähdin raapustamaan omia jälkiäni kirjallisuuteen.

- haluaisin tuoda osaksi kirjallisuutta vapisevat, hatarat ihmisen jäljet, torjutun, epävirallisen kirjoituksen: terapiatekstit, päiväkirjat, kirjeet, lasten kirjoitukset. kaikkien hyljeksittyjen, runouden ulkopuolelle suljettujen ihmisten, niiden kielen, jotka ilmaisevat elämäänsä tärähtänein, epävarmoin kirjaimin, epäonnistunein, muodottomiksi vääntynein sanoin. sellaisia sanoja minä rakastan. ne ovat minunkin sanojani.

- lempirunoilijani lähettävät sanansa etäältä omasta elämästään. heidän kohtalonsa järkyttää, kauhistuttaa ja pelottaa. mutta heidän sanansa herättävät myötätunnon ja rakkauden. heidän kirjoituksensa kaltaista, suoraan todellisesta elämästä tulevaa sanojen voimaa minäkin etsin.

eräänä päivänä tiina pystysen ystävä kertoi lukeneensa tamperelaisen sähkökeskuksen seinälle kirjoitetun lauseen: hyvä voittaa pahan 6 - 0.
-siitä tuli minulle hengissäselviämislause, jota kannoin aina mukanani.

myöhemmin pystynen teki siitä kuvan ja kirjoitti sen kirjaansa.
- kerran puhelin soi, amnestyn akkaryhmästä soitettiin ja kyseltiin voisiko lausetta lainata. kerroin, ettei minulla ole yksinoikeutta lauseeseen. olenhan itsekin saanut sen ystävältäni! sen jälkeen lause jatkoi elämäänsä myös amnestyn paidoissa. minä vakuutuin yhä vahvemmin siitä, että kirjoittaminen on teko ja että yksittäinen ihminen voi vaikuttaa. niin kuin se tuntematon, joka oli jättänyt viestinsä sähkökeskuksen seinään.

 runousopista

kirjailija ja graafikko tiina pystynen on syntynyt vuonna 1955 lahdessa.
hän on julkaissut teokset: ihminen tunkee kirjoituksesta lihana ulos, runoja, onnenkoukku, runokuvia, leskikuningattaren muistelmat, runokuvia, ystävänä yksinäisyys, runokuvia, häpeähäkki. romaani, runousoppi, miten elämä muuttuu taiteeksi, kuvitettu esseekokoelma.
hän on tehnyt myös muita kuvituksia, kirjan kansia sekä ex libriksiä.
näyttelyitä hänellä on ollut vuodesta 1990 helsingissä, turussa, lahdessa, hartolassa, järvenpäässä, jyväskylässä ja oulussa.

markku pääkkönen:
17.7.-13.8.
huittisten s-marketissa

105 suomalaista miestä keskellä arjen vilinää

taidemaalari markku pääkkönen on tuonut keskelle arkea – huittisten s-marketiin – sataviisi hiilellä piirrettyä suurin piirtein keski-ikäistä miestä. teoskokonaisuuden nimi on mua älä hylkää…

- aloitin miesten kasvojen piirtelyn vuonna 2001 toipuessani depressiosta. rupesin rakentamaan itseäni, oman masennuksen hajottamaa miehenkuvaani uudestaan piirtämällä toisia miehiä. hymyilemättömät kasvot puhuvat paljon, pääkkönen toteaa.
piirustuksia teoksessa on saman verran kuin talvisodassa oli päiviä.
- se on kuitenkin sattumaa, teokseni ei viittaa talvisotaan. useampikin malleistani nosti silti asian esille piirtäessäni heitä. jätän teokseni tuon viittauksen tulkinnan suosiolla jollekin toiselle.
myös teoksen nimi mua älä hylkää... on monimerkityksinen. sen saa tulkita halutessaan romanttisena  tai uskonnollisena vetoomuksena, hän sanoo.

markku pääkkönen näyttää teoksellaan itsestään täysin uudenlaisen puolen. tavallisesti teoksissaan väriavaruuden ulottuvuuksia suhteessa ihmisen havaintokykyyn tutkiva pääkkönen on tehnyt havaintoja ihmisestä, itsestään.
pessi rautio kuvaa prosessia kirjassa transparent wall (alvar aalto akatemia, 2004):
”pääkkönen alkoi ’kyllästyttyään suorakaiteiden värittämiseen’ kylläkin piirtää miesten kasvoja kaikki niiden persoonalliset piirteet huolellisesti ja tarkkaan havainnoiden, parin tunnin mittaisessa kohtaamisessa kahden ihmisen välillä. piirrokseen pääkkönen vielä merkitsi tuon erityisen hetken kellonajan. tässä oltiin siis aivan erityistapauksessa.
mutta, kuinka ollakaan, pääkkönen on päättänyt tehdä näitä naamoja sata ja viisi kappaletta. niin paljon, että siitäkin syntyy jonkinlainen järjestelmä, kuin miehuuden koko kuva.”

taidemaalari pääkkönen tunnetaan myös julkisista teoksistaan, joita hän on tehnyt muun muassa arkkitehti juha leiviskän suunnittelemiin kirkkoihin, esimerkiksi männistön pyhän johanneksen kirkkoon kuopioon ja hyvän paimenen kirkkoon helsingin pakilaan.
pääkkönen on tehnyt myös julkisivujen värityssuunnitelmia. hänen värimaailmaansa näkyy muun muassa mustakivi-korttelitalossa helsingin vuosaaressa.
huittisissa pääkkösen taidetta on nähty aiemmin keväällä 2002, jolloin galleriaKssa oli esillä maalauksia vesien heijastuksista.

tuula lehtinen
29.6.-17.7. 2005

kauneuksien yhteentörmäys

tuula lehtinen tuo galleriaKn näyttelyyn paloja posliinimaisemasta, joka menestyi eduskunnan
lisärakennuksen taidekilpailussa. lisärakennuksen sisääntuloaulan seinään esitetyistä 463 taideteoksesta lehtisen maisema valittiin toiselle sijalle. ennen huittista maiseman osat ovat olleet esillä vain kilpailutöiden näyttelyssä.

 tuula l ja osia posliinimaisemasta

sinivalkoinen maisema syntyy posliinisista tai posliininnäköisiksi käsitellyistä savisista pulleista tyynyistä. elementtien pinnoille piirtyy kotoisia järvimaisemia tai vanhoista kukkakoristelluista lautasista lainattuja kuvioita.
- suurin osa kukista on helposti tunnistettavaa, tuttua suomalaista arkipäivää, esimerkiksi myrna-kahviastiastosta, lehtinen kuvailee.
- posliinimaisema-teoksen lähtökohtana on kiinnostukseni korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin väliseen rajanvetoon ja esteettisten arvojen sosiaaliseen hierarkiaan.
lehtistä on aiemminkin kiinnostanut painomenetelmien käytöstä koristelun välineenä sekä erilaisista kauneusihanteista ihmisten lähimmässä ympäristössä.

 maisema rosenthalista

kauneuksien yhteentörmäämistä voi miettiä myös lehtisen maalaamissa tyynytauluissa. pöyheissä kehyksissä kukkivat ruusut ja taulun maisema on melkein kansallisromanttinen.
- ihmiset kohtaavat tavallisessa elämänpiirissään paljon painettuja asioita. joillain perusteilla osa niistä saa taiteen arvon. mitkä ja miksi, pohdiskelen.
lehtisen on todettukin venyttävän arjen estetiikan ja taiteen rajoja.

galleriaK:n näyttelyssä on myös grafiikkaa; taiteenalaa, josta lehtinen alun perin tunnetaan. grafiikkaa hän on tehnyt koko ikänsä. hän on myös kirjoittanut aiheesta oppikirjan ja perustanut tampereelle grafiikanpaja himmelblaun.
grafiikan teossa lehtinen ei ole vältellyt aikaavieviäkään tekniikoita. työprosessin on oltava hänen mielestään yhtä kuvan sisällön kanssa. kuvien tekeminen on monenlaisten ajatusten selventämistä, kerroksellisuutta. lehtinen miettii aikaa: tietoisuus on myös kaukaista mennyttä ja etäistä tulevaa.

lehtinen ei ole kaihtanut kukkataulujenkaan tekoa. häntä on kiehtonut ajatus, että nykytaiteilija ei oikein saisi maalata kukkatauluja
paraikaa Lehtinen työstää mosaiikista leilan puutarhaa finlaysonin pikkupalatsiin.

julkisia teoksia lehtisellä on muun muassa sääksjärven koulukeskuksessa lempäälässä sekä pirkkalan kirkossa.
tampereella asuva ja työskentelevä tuula lehtinen opiskeli suomen taideakatemian koulussa 1976-1980. näyttelyitä hän on pitänyt vuodesta 1980. hänen teoksiaan on esimerkiksi kiasmassa, amos andersonin taidemuseossa ja sara sildenin taidemuseossa.

pertti kukkonen
18.5.-5.6. 2005

syvä humaus

galleriaK:n toukokuun taiteilija pertti kukkonen on kokeilija, jonka teoksissa materiaali tuntuu vahvasti.
huittisiin betonitaiteilijana tunnettu kukkonen on tuonut taivasta syleilevää puuta ja pronssia. hän on urallaan osoittanut, että hienovaraista taidetta syntyy huolella käsiteltynä niin joutopuuksi leimatusta lepästä kuin ”pahamaineisesta" betonista.

abstrakteissa teoksissaan kukkonen kuvaa ihmisen sisäisiä kokemuksia luonnon tai toisen ihmisen läheisyydessä. viime aikoina hän on miettinyt maailmankaikkeutta.
tähtitaivaat ovat siivittäneet kriitikon syvään humaukseen:
”tähtien lennot, avaruuden ja tilan kokonaisuuden loputtoman huimaava ulottuvuus, jokin syvä humaus siitä, että maailma on niin suuri, käsittämättömän tilava ja kumminkin niin onnellisesti meidän katsottavissamme, ihmeteltävissämme ja elettävissämme.”

vuonna 1954 syntynyt pertti kukkonen valmistui suomen taideakatemian koulusta 1983.
yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut vuodesta 1985. jo ensimmäisessä näyttelyssään hän käytti materiaalinaan betonia. samana vuonna hän sai valtakunnallisen debyyttipalkinnon betonin veistämisestä.
1990-luvun loppupuolella kukkoselle ojennettiin suomen betoniyhdistyksen vuoden betoniteko-palkinto sinisen betonin kehittelemisestä. sinisyys syntyy kun betoniin lisätään kuparia.

yhteistyössä arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden kanssa kukkonen on tehnyt taidetta julkisiin rakennuksiin muun muassa ruoholahteen ja vuosaareen Hhelsingissä sekä hämeenlinnaan yhteistyöllä hän hakee teokselle luontevaa niveltymistä ympäristöön.
kukkonen on tehnyt julkisen teoksen myös villa karoon, beniniin afrikkaan. beninistä hän palasi juuri myös pitämään galleriaK:n näyttelyä.

kukkonen on selkeästi myös ympäristötaiteilija. hänen kädenjälkensä näkyy esimerkiksi kotkan veistokatuprojektissa, salon torialueella sekä hämeenlinnan kävelykatusuunnitelmassa. projekteissa haetaan kaupunkiympäristön taiteellisen ilmeen kehittämistä sekä uuden muotoisia kadunkalusteita.

paitsi isoa kukkonen tekee myös pientä. hänet on palkittu neljästi suomen mitalitaiteen killan vuosimitalikilvassa.
myös pronssiset muotokuvat kuuluvat kukkosen veistosmaailmaan.

minna karru
6.-24.4. 2005

voidakseen ymmärtää syvemmin

huittislainen taiteilija minna karru saarnaa tilateoksellaan galleriaKssa.
saarna nousee paavo rintalan kirjasta jumala on kauneus, jonka taiteilija kovasti muistuttaa vilho
lampea. viisas kirja käy karrulle raamatusta.
”elämässä täytyy pysyttää yksinkertaisuus. muuten elämästä katoaa välittömyys, suora kosketus kauneuteen. ei voi lähestyä kauneutta, jos tärkeilee. täytyy olla mieleltään suora. muuten ei tule mitään.”

yksinkertaisuuden ja suoruuden lisäksi karrun saarnan iskusanoja galleriaK:ssa ovat uhma ja vimma.
kehityspsykologin mukaan uhmaava lapsi kärsii sisäisestä pakosta epäillä ja kiistää kaikki, voidakseen vähitellen ymmärtää, syvemmin kuin tähän asti. karru toivoo, ettei hän koskaan kasva omassa uhmassaan valmiiksi.
myös vimma, hyvä mieli ja paha sisu, ajaa eteenpäin.

minna karrun tilateos galleriaKssa on erikokoisia ja erivärisiä neliöitä.

neliöitä siksi, että kulmikkuus sopii karrun mielelle. ja siksikin, että kulmat ovat lujan ja kestävän vertauskuva. neliö on myös maan ja ihmisen symboli.
tilateoksen puuväreillä väritetyt vanerineliöt käyvät kirjaimista. U on musta, H on syvänvihreä, M on ruskea, A on punainen. A:n väri on varta vasten valittu, muut saivat värinsä silkasta oikusta. A on kaiken alku ja punainen puolestaan elämän veri värjää maailman.

merkillistä-tilateoksen sanat, lauseet, kappaleet ovat galleriaKssa abstrakteja värileikkejä.
karru ei ole kuitenkaan galleriaK:n tilateoksessa vakavikko saarnaaja ja alleviivaaja. jokainen voi keksiä väreille omat kirjaimensa ja löytää lauseille oman tarkoituksen ja miettiä kappaleille oman merkityksensä.
”omasta ilostaan tässä itse kukin palaa.”
karru uskoo lammen tavoin, että kylmä sydän on sairas elämään, ei edes omaa tarkoitustaan tiedä.

minna karru on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1999. yhteisnäyttelyihin hän on osallistunut vuodesta 1997.
hän on tehnyt myös ex libriksiä, graafista suunnittelua ja näyttelyripustuksia. karru tunnetaan myös runomonologeistaan: esimerkiksi edith södergrania, octavio pazia, wislava zymborskaa.

minna karru on myös asematar. hän osti vuonna 2003 huittisten kaupungilta vanhan paloaseman. galleriaK sijaitsee aseMa-nimen saaneen rakennuksen alakerrassa, vanhassa paloautojen tallissa. karru on katugalleria huittinen -yhdistyksen galleriaK:n galleristi yhdessä hannu aaltosen kanssa.

antero toikka
23.2.-13.3. 2005

äärellinen tavoittelee ääretöntä

- taideteos virittää tilan ja tila virittää kokemuksen, sanoo kuvanveistäjä antero toikka. hän uskoo jokaisen uuden näytteillepanopaikan puristavan esiin muutoksia. se innostaa kokemaan uudenlaisia elämyksiä.

ennen kuvanveistoa toikka maalasi. kaksiulotteinen pinta ei kuitenkaan ihan riittänyt, hän pyrki esittämään maalauksiensa takana olevia kolmiulotteisia asioita.
- sitten siitä tulikin pääaihe. se avasi jotain.
- maailma on sellainen kuin se on: maailmankuva on erilainen kuin maailma itse. kolmiulotteisessa vaihtoehdossa pääsee jotenkin lähemmäksi.

tiede on vaikuttanut suuresti antero toikan taidekäsitykseen. hän saa tieteestä vauhtia taiteelleen.
- nuorempana intoiltiin uskomusten varassa ja vanhempana nojataan tietoon.
edelleen toikan teokset lähtevät kehittymään jostain intuitiivisesta havainnoista. sitten voi tapahtua ihan mitä tahansa.

kriitikot ovat löytäneet toikan teoksista yhtä aikaa minimalismia ja klassista romantiikkaa. ”toikka on kykenemätön vastustamaan romantiikan kutsumusta, vaikka työt pyrkisivät ’äärimmäiseen totuuteen’ jonkin teoreettisen fysiikan kautta.” siksi kriitikot toteavat toikan taiteen myös ironiseksi. ”se tulee siitä, että tavoittelet äärettömyyttä ja olet kuitenkin aina sidottu äärellisyyteesi.”

kuvanveistäjä antero toikka tunnetaan myös julkisista taideteoksista. hän on tehnyt sekä vaihtuvia ja muuttuvia että pysyviä maamerkkejä kaupunki- ja moottoritieympäristöihin. esimerkiksi helsinkiä ovat kiertäneet veistokset himmeli ja sigma.

toikan uusin pysyvä julkinen taideteos on valo ja aine -teos helsingin yliopiston fysikaalisten alojen tieteiden laitoksella kumpulassa. kiillotetusta teräksestä tehdyllä seinällä on kaareva, kosmologinen muoto. teosta on arvioitu valtavaksi taivaalliseksi peiliksi alati muuttuvaa taivasta vasten.

antero toikka on menestynyt myös kilpailuissa. esimerkiksi UKK-muistomerkkikilpailuissa hän saavutti toisen palkinnon.

ristiinassa vuonna 1954 syntynyt antero toikka asuu ja työskentelee helsingissä. hän on opiskellut suomen taideakatemian koulussa helsingissä ja rotterdamin academie van beeldende kunstessa.
toikka on osallistunut lukuisiin näyttelyihin suomessa vuodesta 1977.

antero toikka on myös suomen kuvanveistäjäliiton puheenjohtaja. siinä työssä hän tahtoo laajamittaisesti edistää kuvanveiston mahdollisuuksia.
- kaikkinensa taiteen tekeminen on laajaa yhteistyötä vaativa prosessi.

ulla liuhala
12.30.1. 2005

se, mikä on edessä

taiteilija ulla liuhala piirtää ja maalaa sitä, mistä on kiinnostunut. hän on esimerkiksi kerta kaikkiaan innostunut kasveista
kukat ovat pääosassa myös hänen näyttelyssään siemeniä, yms. galleriaKssa.. kasvit ovat liuhalalle vertauskuvia elämästä.
- kirjo koko ajan läsnä, syntymistä, elämistä, kuolemista.
viime vuonna liuhalan herkkiä kuvia kukista ja äidistään oli esillä silmä ja mieli -näyttelyssä kiasmassa.

käytännön taiteilijan työssä, arjessa kasvirakkaus näkyy esimerkiksi niin, että liuhala muutti saadakseen puutarhan, saadakseen mallin. espoon soukan villiintyneeseen, tilapäiseen puutarhaan osa kasveista on jo istutettu, osa odottaa sisällä mökissä siemeninä.
liuhalalle tavallisinkaan kukka ei ole tavallisuus. hänen grafiikanlehtensä ovat muotokuvia kasveista. kokonainen puutarha on hänelle loputtomien mahdollisuuksien paikka.
- puutarha on lopulta ihmisen sisässä.

liuhala kiinnostuu taiteessaan kasveista, joissa on muoto.
- mutta toisaalta, aihehan on tekosyy.
edellisessä näyttelyssään huittisissa vuonna 1993 hän pohti yhdellä grafiikanlehdellään voiko ihmistä verrata amaryllikseen. sama ajatuskuvio on edelleen esillä. siis voiko?
- pitää miettiä. ehkä se on niin. välillä lojutaan ryppyisenä laatikossa, välillä puhjetaan kukkaan.

vuonna 1998 taide-lehti nimesi liuhalan vuoden keski-ikäiseksi taiteilijaksi. häntä kiiteltiin pitkäjänteisestä työskentelystään ja rautaisesta ammattitaidosta, olivatpa kyseessä sitten ihmiskuvat tai kukka-aiheet, jotka molemmat ovat kulkeneet mukana liuhalan tuotannossa opiskeluajoista lähtien.

galleriaKn näyttely on grafiikan sekä akvarellien ja piirrosten näyttely, mutta liuhala tunnetaan myös maisemamaalauksista, jotka näyttäytyvät abstrakteina väripintoina. Hänelle itselleen nekin ovat luontokuvia.
- maalaukseni ovat yksi yhteen luontoa. Ne on maalattu suoraan luonnosta, ne ovat sitä mitä olen nähnyt.
luonnontunne ja sen välittäminen on tärkeintä.
- taide on kommunikaatiota. minä kerron siitä minkä näen edessäni.
huittislaissyntyisen liuhalan taiteessa on myös luonnonsuojelullinen näkökulma.
- ihminen ei voi saada takaisin sitä, minkä on kerran tuhonnut. ihminen on luonnossa vain yksi pieni osa. kun hän myrkyttää luonnon, hän myrkyttää myös itsensä.
aasian katastrofi on herättänyt liuhalassa monenlaisia tunteita.
- maanviljelijäperheen tyttärenä minut on kasvatettu kunnioittamaan luontoa. minun on vaikea ymmärtää, kun nyt on kyselty, sanon tämän nyt voimakkaasti yksinkertaistaen, miten tämmöistä voi sattua, vaikka meillä on kännykät ja kaikki.

ulla liuhala on opiskellut turun taideyhdistyksen piirustuskoulun jälkeen repin-instituutissa leningradissa ja muotokuvamaalari oresnikovin ateljeessa. venäjän-aika teki hänestä muotokuvamaalarin.
liuhala on maalannut muun muassa piispa aimo t. nikulaisen, toimitusjohtaja pekka herlinin ja kansanedustaja matti luttisen. huittisiin maalatuista muotokuvista tuoreimmat ovat kunnanlääkäri hannu arajärvi ja säästöpankinjohtaja pentti suvanto vuodelta 2002. arajärven muotokuva on esillä huittisten seudun terveyskeskuksessa.
liuhala myöntää muotokuvamaalauksen olevan suomessa, syystä ja toisesta, kriisissä. hän uskoo kuitenkin sen tulevaisuuteen, muodossa tai toisessa.
- ihmisen kiinnostus ihmiseen ei lopu.