Katugalleria
  etusivulle
   

katugalleria huittinen vie taiteen keskelle kaupunkilaisten arkea: kaduille, puistoihin, pihoille, julkisiin tiloihin. taidetta ei nosteta jalustalle vaan ihmisten kauppareissujen, työmatkojen ja iltalenkkien reiteille.

joka toinen kesä pidettävään katugalleriaan on kutsuttu paitsi nuoria taiteilijoita myös kokeneita, tunnustettuja tekijöitä. näyttelyissä on yleensä mukana myös lapsia ja nuoria. katugalleriavuosina mukana on lähemmäs sata taiteilijaa. suomen lisäksi saksasta, puolasta ja virosta.

näyttelyiden taiteilija- ja teoslistat löytyvät näyttelyittäin otsikon taiteilijat-alta.

katugalleriataiteilijoita kutsuttaessa yhteyksiä on pidetty keskeisiin taidekouluihin. yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa taideteollinen korkeakoulu, kuvataideakatemia, kankaanpään taidekoulu ja tampereen taiteen ja viestinnän ammattikorkeakoulu.

lisätietoja katugalleriasta saa hannu aaltoselta 0400 292293.
palaute hannu @ aaltonen.in