miniAtyyri
22.5.-11.8. 2002

hauska haaste – kiperä tehtävä

miniatyyritaidehanke galleriaK:ssa huittisissa sai talvella poikkeuksellisen innostuneen vastaanoton taiteilijoiden keskuudessa. huittisten seudun taideyhdistyksen gallerian kutsusta näyttelyyn lähetti työnsä yli 120 taiteilijaa, teosmäärä nousi jopa 220:een.
- näyttely tarjoaa pienessä koossa suomalaisen kuvataiteen suurkatselmuksen, luonnehtii näyttelyä taidehistorian lehtori matti velhonoja.
galleriaK:n näyttelyn miniatyyrien maksimikooksi määritettiin 50 millimetriä. Monien teosten koko on paljon sitä pienempi, esimerkiksi anneli aipiläisen veistämä puutalo on noin 10 x 15 x 10 millimetriä, kapan valokuva noin 15 x 15.

miniatyyritaide on 1500-luvulta lähtöisin olevaa taidetta, joka käsikirjoitusten kuvituksesta urkeni omaksi taideilmaisutavakseen. monissa euroopan maissa kehittyi miniatyyriin erikoistuneita taiteilijoita, jotka maalasivat muotokuvia, maisemia ja niin edelleen pieniksi teoksikseen. myös koruihin miniatyyri kotiutui.
huittisten näyttelyyn ei kutsuttu erityisiä miniatyristejä, vaan kaikenlaisia taiteilijoita, ja myös nimenomaan hyvin kookkaita teoksia yleensä tekeviä taiteilijoita. juuri heistä monet kokivatkin pienen koon erityisen haastavaksi, aluksi riemastuttavan hauskaksi haasteeksi, joka myöhemmin teoksen toteutuessa osoittautuikin hyvin kiperäksi tehtäväksi.

vaikka miniatyristejä eivät varsinaisesti olleetkaan, hyvin monet taiteilijat päätyivät klassisten miniatyyrintekijöiden aihepiireihin muotokuviin, maisemiin… galleriaK:ssa on klassisista ilmaisutapaa lähellä olevia teoksia, mutta näyttelyn kokonaisilme taipuu kuitenkin vahvasti nykytaidenäyttelyksi.
muotokuviakin on tehty tämän ajan taiteen tapaan. jyrki siukosen minikokoinen ensisilmäyksellä tunnistettava pelkistetyn tyylitelty ”näköispatsas” kuuluisasta saksalaisesta jalkapalloilijasta on rautanauloilla hiustettu puupää. klassikkominiatyristit käyttivät materiaalinaan muun muassa hiuksia; niin annika tavastikin, mutta hänen teoksensa ei ole millään muulla tavalla muinainen. jalo porkkala on tehnyt pienen pienet realistiset maisemat, mutta tämän ajan taidetta ne ovat ilman muuta, digikuvat on tulostettu mustesuihkulla.

galleriaK:n näyttely on erinomainen osoitus myös siitä, että taideteoksen koko ei ratkaisevasti rajaa aihepiiriä, jota taiteilija voi käsitellä. huittisten näyttelyssä on paljon hauskaa taidetta ja huumoria, mutta väkevästi nousee esiin myös nykytaiteen ajankohtainen tematiikka.
lea turto pysäyttää kahdella kuvallaan, diptyykillään, jossa hän hätkähdyttää katsojan havaitsemaan, että ihmisen, naisen, arvo ja ilmaisuvapautta voidaan rajata hyvin monin tavoin.

jaakko himanen: sormituntuma

jaakko himanen saa katsojan kipristelemään kehoaan, sormiaan ja kieltään, kiduttavilla veistoksillaan, joissa tämän ajan väkivalta, raakalaismaisuus ovat vähin elein voimallisesti läsnä.

tuomo saali: valitse minut

galleriaK:n miniatyristeiksi on koottu monen ilmaisutavan ja tekniikan taitajia. nykytaiteen keinot ovat käytössä. grafiikan, öljy- ja akvarellimaalausten, pronssiveistosten lisäksi esillä on siis myös valokuvataidetta ja tekstiilitaidettakin.

kimmo ojaniemi: ehdotelma w.a. koskenniemen monmentiksi 1:1000

kineettistä, liikkuvaa, taidettakin voi tehdä hyvin vaikuttavasti minikokoon osoittavat markus kåhre ja kimmo ojaniemi.
näyttelyn teosten materiaalien kirjossa on klassisen miniatyyritaiteen öljyvärit ja akvarellit, kulta ja hopea, mutta monenkirjava valikoina osoittaa, että nykytaiteen alueilla liikutaan. teoksissa on totunnaisempien materiaalien lisäksi esimerkiksi kaneli-maustetta, lyijyä, sinitarraa, voikukan siemeniä, vettä, vahaa, kasvavaa ruhoa, perhosen siipiä, pyykkipoikia…

matti velhonojan luonnehdinta suukatselmuksesta on sikälikin osuva, että toisin kuin ehkä aluksi tuntuu, miniatyyrit ottavat katsojastaan tiukan otteen. näyttely on haastava ja katsojalle tavallaan vaativa. teosten pieni koko edellyttää erityistä paneutumista, jokaista pientä teosta on nähdäkseen pakko mennä läheltä katsomaan ja tarkkaan on katsottava. yli 200 kertaa keskittyneesti taideteosta katsottuaan voi todella kokea nähneensä.

miniatyyrinäyttelyn ovat koonneet täysin itsenäisesti galleriaKn minna karru ja hannu aaltonen. galleria tekee viime kesän liikkuvan taiteen näyttelyn tapaan yhteistyötä turkulaisen ars novan kanssa.

markku pääkkönen
17.4.-5.5. 2002

värikylläisiä veden heijastuksia

galleriaK.n kevät-kesäkauden avaajana on taidemaalari markku pääkkönen helsingistä. tunnettu ja tunnustettu värin taitaja on ripustanut huittisiin esiin värikylläisiä luontokuvia, tunne-elämyksiä. näyttely on melkoinen harvinaisuus, sillä pääkkönen on viime vuosina pitänyt vain 1-2 näyttelyä vuodessa. galleriaK:n tapaus on tämän vuoden ensimmäinen.

näyttelyssä on pääosa pitkästä monipolvisesta luontokuvasarjasta vedet. pääkkönen matkasi laajasti suomenlahden ympäristössä suomessa, venäjällä ja virossa sekä suomalaisten järvien rannoilla ja maalasi vesikuvia, heijastuksia. värikylläisiä eläväisiä maalauksiaan hän yhdisti kiveen ja puuhun.
teoksista muotoutui täysin abstraktilta näyttäviä koosteita, jotka voi kuitenkin mieltää jopa realistisiksi dokumenteiksi. pääkkönen on nimittäin kirjannut jokaiseen veden heijastuskuvaan tarkasti paikan, minuutilleen hetken, jolloin hän on kuvan maalannut. onpa teoksen nimessä esillä jopa ilmansuunta johon hän kuvaa tehdessään katseli.

pienten vesiheijastuskuvien lisäksi galleriaK:ssa on kolme isompaa voimakasmuotoista teosta, jotka pohjautuvat pääkkösen maalauksiin taivaasta, vedestä, puista ja maasta. maalauksista hän koosti teokset, joissa materiaalina ovat vaneri, kivi, puu, rauta. sisällöltään värikylläiset teokset ovat vahvan tunnevoimaisia. sarjan nimi kolminaisuus viittaa sisältöihin. katsojalleen taiteilija kertoo jälleen myös paikan ja hetken, jossa teoksen maalausosa on syntynyt.

näyttelyn pääteos on hyvin suurikokoinen ristiinan suojärvellä lähtöhetkensä saanut rakkaani barcelona, jota taiteilija työsti yhdeksän kuukautta.

markku pääkkönen on värimaalari ja tunteen kuvaaja, hyvin syvällinen taiteilija, jonka pääteokset ovat todella mittavia. hän kehitti 1980-luvulla sakraaleja vastavaloveistoksia, jotka 1990-luvun alussa saivat ansaitsemansa huipennuksen tämän ajan tunnetuimman suomalaisen kirkonrakentajan juha leiviskän suunnittelemassa männistön kirkossa kuopiossa. pääkkönen teki kirkkoon valo, armo, lohdutus -seinämaalauksen, joka hohtaa pyhää, hiljaista, rukoukseen kutsuvaa valoa. teos leikkii luonnonvalolla, paljastaa hiljaa värilliset läpikuultavuutensa meditaationa, hiljentymisenä.

tunnetun englantilaisen arkkitehtuurilehden kaiken nähnyt päätoimittaja luonnehti taannoin leiviskän ja pääkkösen yhteisen aikaansaannoksen elämykseksi, jonka rinnalle yltävät vain keskiajan hienoimmat kirkot.
markku pääkkösen ja juha leiviskän yhteistyö jatkuu jälleen. pääkkönen tekee parhaillaan leiviskän suunnittelemaan ja jo rakenteilla helsingissä olevaan kirkkoon hyvin suurta alttariseinää maalauksen, veistoksen, valoteoksen yhdistelmää.

juha tammenpää
14.-31.3. 2002

ilon ja surun juhlaa

taidegraafikko juha tammenpään teoksia on luonnehdittu kuvakertomuksiksi, myyttisten tunnelmien sekä huumorin ja satiirin keinoin luoduksi ilon ja surun juhlaksi.

hänen teostensa juuret ovat lujasti luontokokemuksessa.
- siitä ne kasvavat ihmismielen ristiriitojen ja syvän hartauden kokemisen kuvaukseksi.

narratiivisten etsauksiensa ohella tammenpää tekee myös guassimaalauksia. niiden tunnelma on pelkistetympi.
- patinoidusta taustasta ilmestyy symboleja, vaikkapa kreikan ja pohjoisten kansojen varhaisesta mytologiasta.

toisen polven taidegraafikko juha tammenpää näkee kernaasti itsensä pitkän käsityöperinteen jatkajana. hänen käyttämänsä metalligrafiikan tekniikan historia juontuu 1400-luvun lopulta.
- taidegrafiikan menetelmien hallinta ja kuvien vedostaminen monine vaiheineen on tarkkaa käsityötä. tässä taiteenlajissa kirjaimellisesti taito ja intuitio kietoutuvat yhteen.

tammenpään tärkeimpiä opettajia ovat olleet hänen tapani-isänsä ohella vaasalaisen grafiikan nestori jorma haavisto sekä simo hannula ja esa riippa.

anna-kaisa ant-wuorinen
6.-24.2. 2002

insinööri ei kaihta veistoksissa sattumaa

kirkkonummelainen anna-kaisa ant-wuorinen tekee veistoksia pääasiassa teräksestä konepajatekniikoin. hän käyttää insinöörimäisesti tietokoneohjattuja ja perinteisiä teollisuuden työstökoneita.
- mutta mieluusti ja auliisti annan tilaa myös sattumille, virheille, yllätyksille.

lähtökohtana ant-wuorisella on useimmiten romulöytö, josta teos kehittyy.
-sisällöllisesti en ”tutki” varsinaisesti mitään, vaan painiskelen metallin kanssa alitajuisesti. sisältö tai verbaalinen tulkinta avautuu itselleni vasta teosta tehdessäni tai sen valmistuttua, joskus ehkä ei koskaan.

teräs sopii työstettävyytensä tähden hyvin ant-wuorisen temperamenttiin.
- teräksestä näkee heti tuloksen. siitä voi ottaa pois ja siihen voi lisätä, eikä se löpsähdä kuten esimerkiksi savi.
värityksen töihinsä ant-wuorinen tekee tulella.

galleriaKn näyttelylle ant-wuorinen antoi nimen raskasta ja keveää.
- minulla on jostain kumman syystä soinut työnteon lomassa päässäni marja-leena mikkolan sanoittama tyttö ja tanssiva karhu chydeniuksen säveltämänä versiona.
niistä sanoista löytyi nimi niin näyttelylle kuin teoksille.

vuonna 1957 syntynyt anna-kaisa ant-wuorinen valmistui ensin diplomi-insinööriksi ja oli sitten tutkijana helsingin yliopiston kehitysmaainstituutissa. leipätöiden ja lasten synnytysten ja hoitamisten jälkeen vasta oli täysipainoisen taiteen tekemisen vuoro. hän on taidekoulu maan käynyt kuvataiteilija.
- etenen elämässäni ehkä epätavallista polkua, jos ammatteja katsotaan. mutta itselleni tie tuntuu hyvin johdonmukaiselta.
- polin aikana harjoitin itsessäni etupäässä matemaattis-loogista puoltani, tutkijana verbaalis-älyllistä ja taideopiskelijana kuvallis-alitajuista. nämä eri puolet ovat minussa edelleen ja taiteilijana pystyn parhaiten niitä kaikkia käyttämään ja ehkä yhä paremmin yhdistämään.

ant-wuorinen on ollut mukana yhteisnäyttelyistä vuodesta 1988, ensimmäinen yksityisnäyttely oli 1997. viime vuonna hänet hyväksyttiin ainoana pohjoismaalaisena taiteilijana kansainväliseen veistosbiennaaliin japaniin.

kerttu horila
9.-27.1. 2002

verevää naisväkeä

kuvanveistäjä kerttu horilan työhuoneesta vanhasta raumasta on matkannut huittisiin iso joukko verevää naisväkeä. horilan näyttely galleriaK:ssa koostuu vahvasti nimenomaan naisenkuvista, isohkossa näyttelyssä miehiä on vain pari.

näyttelyssä esittäytyy kuvanveistäjän lisäksi myös taidemaalari horila. esillä on tuoreuttaan vielä nihkeä suurikokoinen maalaus, jonka taiteilija on asettanut installaation osaksi suoraan vuorovaikutukseen aiemmin tekemänsä luonnollista kokoa olevan naisveistoksen kanssa.

näyttelyssä ovat vahvasti koossa ne elementit, jotka viime vuosina ovat olleet kerttu horilan taiteelle luonteenomaisimpia.
näyttelyn keskeisimpiä töitä ovat naistenhuoneet-teosjatkumoon kuuluvat peilaajat, peilistä itseään ja elämää katselevat naiset. kerttu horilan naiset ovat peilin edessä hyvin paljaana ja peittelemättömän avoimesti omillaan, yksityisyydessä niin, että katsojaa katsominen jopa hämmentää.

varsinkin mieskatsoja voi kokea itsensä horilan naisten tuntumassa jopa tirkistelijäksi. hämmennyksen tunnetta tuottaa se, että horilan naiset ovat veistoksinakin useimmiten noin luonnollista kokoa, ne ovat niin sanottua näköistaidetta, naivistisen taiteen tapaan ne ovat helposti lähestyttävän tuntuisia. mutta heti lähelle mentyään katsoja onkin yllättäen jo sisällä naisen yksityiselämässä, ajatus-elämysmaailmassa, niin syvällä, että säpsähtää. ensihämmennyksen jälkeen voi tietysti tukeutua siihen ajatukseen, että katsottavaksi taiteilija on teoksensa pannut. ja kerttu horilan naiset ovat kyllä niin itsetuntoisia reheviä ihmisiä, että kestävät katsomisen hyvin.

kerttu horila on taiteilijana monin tavoin hyvin omaperäinen oman tiensä kulkija. hän on perinteisestä kuvanveistosta ponnistaen kehittänyt oman vahvan ilmaisukielen. hyvin oivaltava taidekriitikko totesi äskettäin horilan vähän käsityöläismäisellä ja vanhanaikaisella tavalla luoneen teoksia, joissa on nykytaiteen teemat käsillä koskettavassa fyysisessä muodossa.

samaa näkemystä osoitti äskettäin myös muun muassa nykytaiteenmuseon kiasma kartuttamalla kokoelmaansa kerttu horilan teoksilla.